top of page
Valokuvaaja Tampere Turku Helsinki.jpg

VALOKUVAAJA YLÖJÄRVI, TAMPERE & TURKU

ANRIIKA

Moro! Olen ylöjärveläinen valokuvaaja, joka rakastaa aitojen tilanteiden ja tunteiden ikuistamista. Matkani yrittäjänä alkoi vuonna 2019 kuvatessani ensimmäiset hääni. Sen jälkeen olen kuvannut lukuisia hääkuvauksia, henkilökuvauksia ja yrityksille räätälöidympiä kokonaisuuksia.

​Kuvaajana minulle on tärkeää se, että kuvissa näkyy tunne. Siksi minulta saa pönötyskuvia vain pyydettäessä!

Pyörin Ylöjärven ja Tampereen lisäksi usein Turussa, sillä satuin rakastumaan turkulaiseen. Lisäksi minua voi kysyä kuvaamaan ympäri Suomea ja Pohjoismaita.

Kuva: Anrietta Creative

Valokuvaaja Tampere Turku.jpg

Kuvien valtava voima

Kirjoitin pienenä paljon tarinoita. Pakenin luomieni maailmojen ja kirjojen pariin, sillä minulla oli vain vähän kavereita koulussa.

Kuudennella luokalla sain kynän kaveriksi kameran. Pian kynä unohtui. Saadessani uudessa yläkoulussa kaipaamiani ystäviä, aloimme pitämään kuvauskävelyitä. Ne kohottivat itsetuntoani.

"Voiko minustakin saada hienoja kuvia?"

Luulin olleeni hylkiö, mutta uusien ystävieni seurassa uskaltauduin olla vapaasti oma itseni. Se näkyi myös kuvissa. Sain heittäytyä ja olla kuka olen, niin mallina kuin kuvaajanakin. Tuntui todella hyvältä, ettei tarvinnut piilotella itseään tai koittaa olla joku muu.

Nykyään haluan luoda tuon lämpimän, turvallisen tilan muillekin. Herkistyn yhä joka kerta, kun kuulen kuvaushetken kanssani olleen toiselle voimauttava, välillä jopa parantava kokemus. 

 

Tiedän itse, kuinka paljon se voi merkitä.

Valokuvaaja Henkilökuvaus Piikkiö Turku_edited.jpg

SUKELLA SEIKKAILUUN

Haluatko sinäkin kokea kuvausseikkailun, jossa saat vapaasti olla oma itsesi? Jossa saa jännittää, nauraa ja olla. 

Huomata, että tässä onkin juuri hyvä näin.

bottom of page